Susanna Haaviston 40 - vuotistaiteilijajuhlakonsertti - Elämä kassiin

Syyskuu 21. klo 19:00
Sijainti: Kemijärven kulttuurikeskus

Elämä kassiin 

Susanna Haavisto lähtee pitkästä aikaa kiertueelle rakastettuine lauluineen.

44 vuotta sitten Haavisto aloitti Teatterikoulun. Ensimmäisenä päivänä foniatri katsoi hänen äänihuuliaan kauhistuneena ja pamautti lamaannuttavan uutisen nuorelle pelokkaalle näyttelijä oppilaalle:

"Näillä äänihuulilla ei lauleta KOSKAAN!"

Laulun siivet katkesivat ensimmäiseksi opintovuodeksi. Toisena vuonna Haavisto päätti näyttää mokomalle miehelle.
Siitä lähtien Susanna Haavistolle laulu ja ääni ovat olleet työssä tärkeintä.

Konsertissa kuullaan muistojen lauluja mm. Kanssasi on niin hyvä olla, Odotusta Pariisissa sekä muita tarinoita 40 vuoden ajalta.
Musiikki heitetään Elämän kassiin!

 
Liput 25 €, eläkeläiset 20 €.
Liput ennakkoon Sortteerista, kirjastosta (vain käteisellä), ja ovelta ennen konserttia mikäli ei loppuunmyyty.

järj. Kemijärven kulttuuripalvelut

« Takaisin etusivulle